Next PageTable Of Contents

Eroraha, Koulutus- ja erorahasto


Kenelle

Koulutus- ja erorahasto maksaa erorahan työsuhteessa olleille henkilöille. Erorahan myöntämisen yleisenä edellytyksenä on, että hakija on menettänyt työpaikkansa sen vuoksi, että työnantaja on tuotannollisista tai taloudellisista syistä joutunut supistamaan työvoimaa tai lopettanut toimintansa.

Erorahajärjestelmän voimassaolo päättyy 31.12.2002. Eroraha voidaan myöntää hakijalle, jonka kaikki erorahan saamisehdot ovat täyttyneet viimeistään 31.12.2002. Myös työttömyysaikaa koskevan ehdon on tullut täyttyä viimeistään vuoden 2002 loppuun mennessä.

Erityiset edellytykset TEL-aloilla

  1. Hakija on työsuhteen päättyessä 45-64 -vuotias
  2. Hakija on ollut työsuhteessa saamaan suomalaiseen työnantajaan yhtäjaksoisesti vähintään 5 vuotta saaden tästä työstä päätoimeentulonsa.
  3. Erorahan voi saada myös hakija, joka on ollut yhteensä vähintään 8 vuotta kahdessa perättäisessä työsuhteessa, jotka molemmat ovat päättyneet tuotannollisista tai taloudellisista syistä ja jotka eivät yksin oikeuta erorahaan.

    Alle 50-vuotiaalta hakijalta edellytetään kuitenkin, että hänen viimeisen työsuhteensa pituus ja hänen ikänsä ovat yhteenlaskettuina vähintään 50.

  4. Hakija on viimeistään 6 viikon kuluessa irtisanomisilmoituksen saamisesta ilmoittautunut työnhakijaksi työvoimatoimistoon.
  5. Hakija on työsuhteen päätyttyä ollut työttömänä työnhakijana työvoimatoimistossa vähintään kuukauden.
  6. Hakijan ansiot hakemuksen perusteena olevasta työsuhteesta ovat olleet vähintään 4205 euroa vuodessa ainakin neljänä vuotena viidestä viimeisestä vuodesta.
  7. Hakijan keskimääräinen työaika viitenä viimeisenä työvuotena on ollut vähintään 16 tuntia viikossa.

LEL-aloilla on omat sääntönsä siitä, milloin työntekijä on oikeutettu erorahaan.

Next PageTable Of Contents

[Ylös]