Kenelle
TE-keskuksen Kalatalousyksikkö on valtion kalataloushallinnosta vastaava yksikkö. Tavoitteena on edistää kalavarojen järkevää ja monipuolista hyödyntämistä kestävän kehityksen rajaamissa puitteissa. Kalatalouden kehittämistyö jakautuu elinkeinokalatalouden sektoriin ja vapaa-ajan kalastussektoriin. Elinkeinokalatalous jakaantuu puolestaan ammattikalastukseen, vesiviljelyyn, kalanjalostukseen ja kalakauppaan.
Kalatalousyksikön toimenpiteet ja tehtävät koskettavat niin ammattikalastajia, kalanjalostajia, kalakauppiaita, kalan- ja ravunviljelijöitä kuin vapaa-ajan kalastajia.
MitäElinkeinokalatalouteen liittyvät tehtävät
Kalatalousyksikön tehtäviin kuuluu
- EU- ja kansallisten kalataloustukien myöntäminen ja valvonta - kehittämis- ja suunnitteluhankkeet - ammattikalastajien rekisteröinti - kalastusalusten rekisteröinti ja luokitus - kalastuksen ja kalakaupan valvonta
Kalatalousyksikkö myöntää tukea kalatalouselinkeinojen kehittämiseen ja investointeihin. Tuet rahoitetaan osittain EU:n Kalatalouden ohjausrahastosta (KOR) osittain kansallisena rahoituksena. Yrityksiltä edellytetään huomattavaa omarahoitusosuutta.
Tuki kalatalouselinkeinojen kehittämiseen ohjelmakaudella 2000-2006
Tavoitteena on tuotannon monipuolistaminen ja jalostusasteen nostaminen, ammattimaisuuden lisääminen, laadun parantaminen sekä vientiedellytysten ja alan yhteistyön parantaminen. Tukea voidaan myöntää investointeihin ammattikalastukseen, kalan- ja ravunviljelyyn, kalanjalostukseen sekä kalasatamien varustamiseen. Lisäksi voidaan tukea yleishyödyllisiä alan kehittämishankkeita. Ohjelmien käsittely on vielä kesken ja niiden odotetaan valmistuvan kesän aikana.
Rakennetukivaroja voidaan käyttää seuraaviin toimenpiteisiin:
Pyyntiponnistusten säätely
- aluksen romuttaminen - aluksen siirto kolmanteen maahan/muuhun toimintaan - yhteisyritykset.
Laivaston uudenaikaistaminen
- uusien alusten rakentaminen ja olemassa olevien alusten uudenaikaistaminen
Veden luonnonvarojen suojeleminen ja kehittäminen, vesiviljely, kalasatamien kehittäminen, jalostaminen, kaupan pitäminen sekä sisävesikalastus
- veden luonnonvarojen suojeleminen ja kehittäminen - vesiviljely, esimerkiksi perkaamistilojen ja laitteistojen rakentaminen - kalasatamien kalusto, esimerkiksi kehittämällä jäähuoltoa ja kalankäsittelytiloja - jalostusinvestoinnit esim. tuotekehitykseen - sisävesi- ja talvikalastusinvestoinnit
Muut tuet
- pienimuotoinen rannikkokalastus, esim. kalastajien yhteisiä markkinointi- tai kehittämishankkeita - sosiaalis- taloudelliset toimet, esim. tuki siirtymiseen muuhun toimintaan tai nuorille kalastajille aluksen hankintaan - menekinedistäminen - toiminnan tilapäinen lopettaminen - alan ammattikunnan toimet, esim. selvitykset ja hankkeet laadun parantamiseksi, pyyntimenetelmien kehittämiseksi tai vesiviljelyn monipuolistamiseksi - pilottihankkeet, esim. vesiviljelyn ympäristökuormituksen vähentämiseksi tai uuden tuotantomenetelmän kehittämiseksi
Vapaa-ajankalatalous
Kalatalousyksikön tehtävät vapaa-ajankalastuksen osalta
- kalatalouden edunvalvonta vesi- ja ympäristönsuojelulain mukaisissa hankkeissa - ympäristölupiin sisältyvien kalataloudellisten hoito- ja tarkkailuvelvoitteiden valvonta - vastaa vesien kalataloudellisista kunnostuksista ja ohjaa kalavesien hoitoa - kalastuksenhoitomaksujen ja viehekalastusmaksujen jako vesienomistajille - avustukset vapaa-ajankalatalouden kehittämiseen - suunnittelu- ja kehittämishankkeet - kalastusalueiden ja kalatalousneuvonnan ohjaus - kalastussäännösten ja -määräysten valvonta - kalastuslain mukaisten lupien ja kieltojen käsittely ja valvonta. - rekisterien ylläpito ja tietopalvelu
Mistä