TaEL-vakuutus, TaEL-eläkassa
KenelleTaEL:n piiriin kuuluvat
TaEL-ammatit, joissa työsuhde on tarkoitettu kestämään alle vuoden ja työssä on riittävässä määrin luovan taiteellisen tai esityksellisen työn osuutta.
TaEL-ammatit ovat muusikko, näyttelijä, tanssija tai muu esiintyvä taiteilija, ohjaaja, dramaturgi, koreografi, pukusuunnittelija tai lavastaja, sanoma- tai aikakauslehden toimittaja, toimituksellinen avustaja tai muun painomenetelmällä aikaansaadun teoksen valmistaja, radio- tai televisio-ohjelman toimittaja, kuuluttaja tai taiteellinen avustaja, kielenkääntäjä, tulkki, opas, valokuvan tai elokuvan valmistukseen osallistuva kuvaaja, leikkaaja tai taiteellinen avustaja.
Mikäli työsuhde on tarkoitettu kestämään vuotta pitemmän ajan, vakuutetaan työsuhde TEL:n mukaan.
TaEL-ammattien lisäksi TaEL:n piiriin kuuluvat kaikki alle kuukauden mittaiset TEL-alojen eli työntekijäin eläkelain mukaiset työsuhteet palkan määrästä riippumatta sekä ne vähintään kuukauden kestäneet työsuhteet, joissa palkka on TEL:n alarajaa pienempi (v. 2002 alaraja on 219,00 euroa).
Viivästyskorko
Jos eläkemaksu maksetaan eräpäivän jälkeen, maksulle peritään vuotuinen
viivästyskorko. Yleinen viivästyskorko vuonna 2002 on 11 prosenttia.
Mistä