TEL-vakuutus, Eläkevakuutusyhtiöt
KenelleTEL:n piiriin kuuluu yksityisen työnantajan palveluksessa oleva työntekijä, joka on
- 14-64-vuotias - alle 65-vuotias - jos palkka ensimmäisen kuukauden ajalta (30 päivää) on vähintään 219,00 euroa. Jos palkka on tätä pienempi, sovelletaan TaEL:ia, kunnes kahden peräkkäisen kuukauden ansiot ovat vähintään 219,00 euroa kuukaudessa (v. 2002).
TEL-vakuutukseen ilmoitetaan myös työntekijät, joilla on oppi- tai koulutussopimus tai jotka on palkattu työllistämistuen avulla.
Työnantaja on velvollinen järjestämään TEL-vakuutuksen jokaiselle työntekijälle myös
- liikkeen- tai ammatinharjoittajan perheenjäsenelle, jolle maksetaan palkkaa (tai LEL) - avoimen yhtiön ja kommandiittiyhtiön yhtiömiehen perheenjäsenelle, joka työskentelee yrityksessä ja saa työstään palkkaa (tai LEL) - kommandiittiyhtiön äänettömälle yhtiömiehelle, jos hänelle maksetaan ennakonpidätyksen alaista rahapalkkaa (tai LEL); jollei makseta, hän voi itse hoitaa eläketurvansa vapaaehtoisin eläkejärjestelyin. - osakeyhtiön johtavassa asemassa olevalle toimihenkilölle, joka omistaa joko yksin tai yhdessä samassa taloudessa asuvien perheenjäsentensä kanssa enintään 50 prosenttia yhtiön osakepääomasta ja osakkeiden äänimäärästä - osakeyhtiön ei-johtavassa asemassa olevalle omistajalle - osakeyhtiön johtavassa asemassa olevalle toimihenkilölle, jonka perheenjäsenet omistavat yli puolet osakkeista, mutta joka itse ei omista yhtään osaketta.
Mitä
Milloin otettava
TEL-vakuutus on otettava viimeistään kolmen kuukauden kuluessa ensimmäisen TEL:n piiriin kuuluvan työsuhteen alkamisesta.
TEL-vakuutusmaksuprosentit v. 2002
Alle 50 työntekijän yrityksiltä vakuutusmaksu on 21,7 % palkoista ja vähintään 50 työntekijän yrityksiltä TEL-vakuutusmaksu vaihtelee työntekijän iän mukaan 15,6-26,0 %. Maksuprosentit sisältävät työntekijöiden 4,4 prosenttiyksikön maksuosuuden, jonka työnantaja pidättää palkanmaksun yhteydessä ja tilittää eläkevakuutusyhtiölle yhdessä yrityksen TEL-vakuutusmaksuosuuden kanssa.
Vakuutusmaksun maksaminen
Työnantaja maksaa koko TEL-vakuutusmaksun vakuutuslaitokselle vuosittain ennakkona. Lopullinen maksu lasketaan jälkikäteen seuraavan kalenterivuoden puolella vuosi-ilmoituksella ilmoitettujen ansiotietojen perusteella. Ennakkomaksut erääntyvät maksettaviksi sovittuina eräkuukausina neljännesvuosittain. Vakuutusmaksut erääntyvät eräkuukauden 20. päivänä, joka on myös viimeinen maksupäivä. Jos se on lauantai, sunnuntai tai arkipyhä, viimeinen koroton maksupäivä on seuraava ensimmäinen pankkien aukiolopäivä.
Vuosi-ilmoitus
Vuosi-ilmoitukseen merkittyjen ansiotietojen perusteella lasketaan maalis - toukokuussa yrityksen edellisen vuoden lopullinen TEL-maksu. Jos lopullinen maksu on ennakkomaksua pienempi pienennetään seuraavia ennakkomaksuja. Jos lopullinen maksu on suurempi kuin ennakkomaksut veloitetaan erotus yritykseltä tarkistusmaksuna 20.5 tai 20.6.
Viimeisen maksupäivän jälkeen suoritetuille maksuille peritään viivästyskorkoa eräpäivästä maksun suorituspäivään. Viivästyskorko on 11 prosenttia.
Mistä
Eläketurvakeskus
Eläkevakuutusyhtiöt
Eläke-Fennia
Eläke-Tapiola
Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen
Eläkevakuutusyhtiö Varma-Sampo
Pensions Alandia
Veritas Eläkevakuutus
Maatalousyrittäjien eläkelaitos