Table Of ContentsNext Page

Teosto ry
Musiikin julkiseen käyttöön on siis saatava tekijöiden lupa. Musiikin julkista esittämistä on lähes kaikki yksityisen perhe- ja ystäväpiirin ulkopuolella tapahtuva musiikin käyttö. Käytöstä on maksettava tekijöille korvaus. Tekijänoikeus on voimassa tekijän koko elinajan ja vielä 70 vuotta tekijän kuolinvuoden päättymisestä. Kun edellä ole suoja-aika on päättynyt, musiikkia voi soittaa ilman Teoston lupaa eikä esittämisestä tarvitse maksaa korvausta. Sama 70 vuoden aika koskee myös Kuvaston ja Kopioston valvomia tekijänoikeuksia.

Teosto toimii yhdyssiteenä musiikin tekijöiden ja käyttäjien välillä. Teosto myöntää musiikin käyttölupia, perii korvaukset sekä tilittää ne asianomaisille tekijöille. Kotimaisten tekijöiden lisäksi Teosto edustaa myös ulkomaisia tekijöitä kansainvälisten vastavuoroisuussopimusten nojalla.

Gramex
Jokaisella äänitteellä esiintyvällä taiteilijalla, muusikolla, kapellimestarilla ja äänitteen tuottajalla on henkilökohtainen oikeus korvaukseen, kun äänitettä käytetään radiossa, televisiossa tai muussa julkisessa esityksessä. Julkisena esittämistä on musiikin esittäminen esim. ravintoloissa, kauppaliikkeissä, työpaikoilla ja virastoissa. Gramexin keskeisin käytännön tehtävä on kerätä korvaukset äänitteiden julkisesta esittämisestä ja tilittää korvaukset niihin oikeutetuille.

Esittävän taiteilijan ja äänituottajan oikeus on voimassa 50 vuotta esityksen tai tallenteen tallennusvuoden päättymisestä. Mikäli tallenne julkaistaan vasta myöhemmin suoja-ajan kuluessa, alkaa julkaisuvuodesta uusi 50 vuoden suoja-aika.

Korvaukset voivat määräytyä esim. käytetyn suojatun musiikin keston mukaan tai tilojen koon mukaan, jossa musiikkia käytetään.

Kuvasto ry
Kuvasto valvoo ja edistää visuaalisen alan sekä kotimaisten että ulkomaisten taiteilijoiden tekijänoikeuksia. Edustamiensa taiteilijoiden osalta Kuvasto myy käyttöluvan, joka oikeuttaa teoksen käyttämiseen esim. esitteissä, postikorteissa, CD-ROM teoksissa, TV-ohjelmissa tai käyttöön internet-sivuilla.

Kopiosto ry
Kopiosto on tekijöiden, esittäjien, valokuvaajien ja kustantajien yhteinen tekijänoikeusjärjestö. Se myöntää teosten käyttölupia ja tilittää korvaukset teosten tekijöille. Käyttölupia myönnetään teosten kaapelijakeluun, nauhoitukseen ja valokopiointiin.

 

Table Of ContentsNext Page

[Ylös]