Next PageTable Of Contents

Omatoimisuusavustus, Työvoima- ja elinkeinokeskusten (TE-keskusten) työvoimaosastot


Kenelle

Omatoimisuusavustus on harkinnanvarainen valtionavustus, jonka TE-keskuksen työvoimaosasto voi myöntää työttömien oma-aloitteellisuuteen perustuvan työskentelyn sekä työllistymistä edistävän muun toiminnan tukemiseen ja niitä tukevan koulutuksen järjestämiseen.

Omatoimisuusavustusta voidaan myöntää

  • rekisteröidylle yhteisölle, jonka toimintatavoitteeseen kuuluu omatoimisuusavustuksen tarkoituksen toteuttaminen
  • työttömien perustamalle osuuskunnalle, jonka tarkoituksena on järjestää työtä ja työntekomahdollisuuksia työttömille.

Omatoimisuusavustusta voidaan myöntää

  • toimitilojen käyttökustannuksiin
  • vähäisiin kone-, laite- ja tarvikehankintoihin sekä vuokra- ja korjauskustannuksiin
  • työllistymistä edistävästä koulutuksesta aiheutuviin kustannuksiin
  • työttömien osaamisen ja työsuoritusten markkinointikustannuksiin sekä työpaikkojen hankkimisesta tai järjestämisestä aiheutuviin kustannuksiin
  • yhteisöjen toiminnanohjaajan tai muun vastaavan henkilön palkkaus- ja matkakustannuksiin
  • yhteisön rekisteröinnistä aiheutuviin kustannuksiin

Osuuskunnalle omatoimisuusavustusta voidaan myöntää enintään 6 kuukauden ajaksi sen perustamisesta lukien.

Omatoimisuusavustusta ei voida myöntää, jos yhteisö saa hakemuksessa tarkoitettuihin kustannuksiin valtionosuutta tai muuta harkinnanvaraista valtionavustusta kuin Raha-automaattiyhdistyksen avustusta.

Uusosuuskunnalle omatoimisuusavustusta ei voida myöntää, ellei aloitettavaksi aiotulla toiminnalla arvioida olevan edellytyksiä kannattavaan toimintaan.

Omatoimisuusavustuksen määrä on enintään 75 prosenttia avustettavaksi hyväksyttyjen kustannusten toteutuneesta kokonaismäärästä. Työttömien perustaman yhdistyksen toiminnanohjaajan tai muun vastaavan henkilön palkkauskustannukset voidaan korvata kokonaisuudessaan.


Mistä

Hakemus toimitetaan sille TE-keskukselle, jonka toimialueella yhteisöllä on kotipaikka.

Hakemukseen on liitettävä yhteisön perustamista koskevat tiedot (yhteisön yhdistys- tai kaupparekisteriote, kopio osuuskunnan perustamiskirjasta, toimintasuunnitelma työttömien aktivoimiseksi työmarkkinavalmiuksiensa ylläpitämiseksi ja kehittämiseksi).

Jos osuuskunta jättää hakemuksensa ennen rekisteröimistä, hakemuksen on oltava perustamiskirjasta ilmenevien perustajien allekirjoittama. Ennen hakemusta jättämistä syntyneitä kuluja ei voida kattaa omatoimisuusavustuksella.

Omatoimisuusavustuksen myöntämisestä päättää Työvoima- ja elinkeinokeskuksen työvoimaosasto.

Omatoimisuusavustuksen saajalle voidaan maksaa omatoimisuusavustuksen ennakkona etukäteen kuukausittain tai muulta avustuksen myöntämispäätöksen määrätyltä ajanjaksolta 50 prosenttia kullekin maksujaksolle päätöksen mukaan tulevasta avustuksesta. Kiinteät kustannukset (mm. vuokrat, sähkö- ja puhelinkulut, toiminnanohjaajan palkat) voidaan maksaa ennakkona kokonaisuudessaan. Ennakon maksaa TE-keskuksen työvoimaosasto yhteisön tekemän ennakkomaksatushakemuksen perusteella. Toteutuneiden, avustettavien kustannusten ja maksetun ennakon välinen erotus maksetaan kultakin maksujaksolta jälkikäteen.

Lisätietoja ja hakemuslomakkeita saa Työvoima- ja elinkeinokeskusten työvoimaosastoilta ja Työhallinnon www-sivuilta sekä työvoimatoimistoista.

Next PageTable Of Contents

[Ylös]