|
POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSTILANNE 31.12.2002 Työttömien määrä väheni lähes tuhannella Pohjois-Karjalassa oli vuoden 2002 joulukuun lopussa lomautetut mukaanlukien 13852 työtöntä työnhakijaa, 960 (-6,5 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä oli lomautettuja 546, mikä oli 72 vähemmän kuin vuosi sitten. Marraskuun lopusta työttömien määrä kasvoi 1353 henkilöllä (10,8 %), myös lomautettujen määrä lisääntyi kuukauden aikana 161:llä. Työttömien osuus työvoimasta oli Pohjois-Karjalassa joulukuun lopussa 18,5 %. Pohjois-Karjalaa korkeampi työministeriön työnvälitystilaston mukainen työttömyysaste oli Kainuussa (21,8 %) ja Lapissa (18,7 %).
Koko maassa oli työttömiä työnhakijoita 304100, mikä on 12800 vähemmän (-4,1 %) kuin vuotta aikaisemmin. Vuoden aikana työttömien määrä väheni Uudenmaan TE-keskusta lukuun ottamatta kaikkien muiden TE-keskusten alueella. Suhteellisesti eniten vähennystä tapahtui Lapissa, missä työttömiä oli 11 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Marraskuusta koko maan työttömien määrä kasvoi 25900:lla (9,3 %). Avoimet työpaikat Pohjois-Karjalan työvoimatoimistoihin ilmoitettiin joulukuun aikana 369 uutta avointa työpaikkaa, 103 paikkaa enemmän kuin edellisen vuoden joulukuussa. Kuukauden lopussa työvoimatoimistoissa oli avoinna 273 työpaikkaa. Eniten paikkoja oli tarjolla terveydenhuolto- ja sosiaalialalla (80 paikkaa), palvelutyössä (51) ja kaupallisessa työssä (37). Työttömyyden rakenne Vuoden aikana työttömien määrä (ilman lomautettuja) laski suhteellisesti eniten rakennus- kaivos- ja louhintatyössä (-10,9 %), palvelutyössä (-10,1 %), terveydenhuolto- ja sosiaalialan työssä (-9,4 %) sekä kaupallisessa työssä (-9,1 %). Vain teknisessä ym. työssä työttömiä oli muutama henkilö enemmän kuin vuosi sitten.
Työttömistä työnhakijoista oli miehiä 7747 (56 %) ja naisia 6105 (44 %). Vuoden 2001 joulukuusta työttömien naisten määrä aleni 6,8 % ja miesten 6,2 %. Ikäryhmittäin tarkasteltuna ainoastaan yli 55-vuotiaiden työttömien määrä kasvoi vuoden aikana, kaikissa muissa ikäryhmissä työttömien määrä oli edellisvuotta alhaisemmalla tasolla. Alle 25-vuotiaita työttömistä oli 1569, mikä on 2,9 % vähemmän kuin joulukuussa 2001. Suhteellisesti eniten vähennystä tapahtui 30-34-vuotiaiden ryhmässä, heitä oli työttömänä 17 % (221 henkilöä) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin.
Työhallinnon toimenpiteissä 4300 henkilöäTyöhallinnon työllistämis- ja koulutustoimenpiteiden piirissä oli joulukuun lopussa 4339 henkilöä, vajaa 100 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Palkkaperusteisilla toimenpiteillä työllistettynä oli 2114 henkilöä, 125 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Valtiolle ja yksityissektorille työllistettyjen määrä oli lisääntynyt, mutta kuntasektorille työllistettyjä oli 231 (-27 %) henkilöä vähemmän kuin joulukuussa 2001. Työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa oli kuukauden lopussa 1583 opiskelijaa ja työmarkkinatuen työharjoittelussa hieman vajaa 400 henkilöä. Vuorotteluvapaa paikkaan työllistyneitä oli 183. Kunnat ja seutukunnatTyöttömien määrä väheni vuoden aikana kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Määrällisesti eniten vähennystä tapahtui Nurmeksessa ja Joensuussa, molemmissa oli 186 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli alhaisin Kontiolahdella (13,1 %), Liperissä (14,3 %), Pyhäselässä (14,4 %) ja Kiihtelysvaarassa (14,9 %). Vaikein työllisyystilanne oli vuoden lopussa Enossa, missä työttömyysaste oli joulukuun lopussa 23,9 %. Myös Lieksassa, Ilomantsissa, Valtimolla ja Rääkkylässä oli yli viidennes työvoimasta työtä vailla. Seutukunnittaiset työttömyysasteet olivat joulukuun 2002 lopussa seuraavat: Outokummun seutukunta 19,4 %, Joensuun seutukunta 16,6 %, Ilomantsin seutukunta 21,6 %, Keski-Karjalan seutukunta 17,7 % ja Pielisen Karjalan seutukunta 21,0 %.
Lisätietoja: - koko maakunnan osalta Pohjois-Karjalan TE-keskus, työvoimaosasto, puh. 013-246111 - työvoimatoimistoja koskien ao. työvoimatoimistot
|
POHJOIS-KARJALA, TYÖLLISYYSTILANNE JOULUKUUN 2002 LOPUSSA (I)
JA TYÖVOIMATOIMISTOJEN TOIMINTA JOULUKUUN AIKANA (II)
I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA KO.VUOSI ED.VUOSI MUUTOS MUUT%
A. TYÖNHAKIJAT
1. Työttömät työnhakijat 13852 14812 -960 -6.5
- lomautetut 546 618 -72 -11.7
2. Lyhennetyllä työviikolla 72 101 -29 -28.7
3. Työssä olevat 5624 5575 49 .9
- yleisillä työmarkkinoilla 3157 3072 85 2.8
- tukitoimenpiteillä sijoitetut 2467 2503 -36 -1.4
4. Työvoiman ulkopuolella 2365 1854 511 27.6
5. Työttömyyseläkettä saavat 1897 1924 -27 -1.4
1-5 Kaikki työnhakijat 23810 24266 -456 -1.9
B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ
1. Avoimet työpaikat 273 268 5 1.9
- yli kuukauden avoinna olleet 75 136 -61 -44.9
- yli 2 kuukautta avoinna olleet 25 82 -57 -69.5
C. TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT
1. Valtiolle sijoitetut 207 162 45 27.8
2. Kuntiin sijoitetut 613 844 -231 -27.4
3. Yksityiselle sektorille sijoitetut 1294 1233 61 4.9
1-3 Palkkaperusteiset toimenpiteet yht 2114 2239 -125 -5.6
4. Työvoimakoulutuksessa 1583 1442 141 9.8
5. Työmarkkinatuen työharjoittelussa 388 389 -1 -.3
6. Yhdistelmätuellä (vain työmarkk.) 71 1 70 7000.0
7. Vuorottelupaikkaan työllistettyjä 183 185 -2 -1.1
D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE
1. Työttömät naiset 6105 6549 -444 -6.8
2. Alle 25-vuotiaat työttömät 1569 1616 -47 -2.9
3. Pitkäaikaistyöttömät 3346 3572 -226 -6.3
E. TOIMEENTULOTURVA
1. Työttömyyskassojen jäsenet 5461 5984 -523 -8.7
II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA
1. Työttömät työnhakijat 14135 15026 -891 -5.9
2. Muut työnhakijat 10329 9900 429 4.3
1-2 Työnhakijat yhteensä 24464 24926 -462 -1.9
3. Kuukauden kaikki työpaikat 618 572 46 8.0
- kuukauden uudet työpaikat 369 266 103 38.7
- täyttyneet työpaikat 349 308 41 13.3
- työvoimatoimiston hakijalla 113 80 33 41.3
4. Alkaneet työttömyysjaksot 2870 2683 187 7.0
5. Päättyneet työttömyysjaksot 1777 1760 17 1.0
6. Uudet sijoitukset tukitoimenpit. 138 139 -1 -.7
7. Aloittanut työvoimakoulutuksen 120 84 36 42.9
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
TK1 TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 31.12.2002
LASKENTAPÄIVÄN AVOIMET TYÖPAIKAT, TYÖTTÖMÄT JA MUUT TYÖNHAKIJAT
TE-KESKUS: POHJOIS-KARJALA
JOULUKUU MARRASKUU MUUTOS JOULUKUU 2002/ JOULUKUU MUUTOS JOULUKUU 2002/
2002 2002 MARRASKUU 2002 2001 JOULUKUU 2001
% %
AVOIMET TYÖPAIKAT.............. 273 271 2 0,7 268 5 1,9
KAIKKI TYÖNHAKIJAT............. 23810 23328 482 2,1 24266 -456 -1,9
KAIKKI TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT... 13852 12499 1353 10,8 14812 -960 -6,5
- NAISET....................... 6105 5481 624 11,4 6549 -444 -6,8
TYÖTTÖMISTÄ LOMAUTETUT......... 546 385 161 41,8 618 -72 -11,7
TYÖTTÖMÄT ILMAN LOMAUTETTUJA... 13306 12114 1192 9,8 14194 -888 -6,3
- ALLE 25-VUOTIAAT............. 1569 1238 331 26,7 1616 -47 -2,9
- JOISTA ALLE 20-VUOTIAAT...... 444 339 105 31,0 448 -4 -0,9
YLI VUODEN TYÖTTÖMÄNÄ OLLEET... 3346 3272 74 2,3 3572 -226 -6,3
TYÖTTÖMÄT KASSOJEN JÄSENET..... 5461 4868 593 12,2 5984 -523 -8,7
TYÖSSÄ OLEVAT TYÖNH. PL. SIJOIT 3157 3300 -143 -4,3 3072 85 2,8
TYÖTTÖMYYSELÄKKEELLÄ........... 1897 1910 -13 -0,7 1924 -27 -1,4
LYHENNETYLLÄ TYÖVIIKOLLA....... 72 74 -2 -2,7 101 -29 -28,7
TYÖTTÖMYYSASTE (LOMAUTETUT ML.) 18,5 16,7 19,7
TYÖTTÖMYYSASTE (LOMAUTETUT PL.) 17,7 16,2 18,9
TOIMENPITEIN SIJOITETUT........ 2574 2940 -366 -12,4 2631 -57 -2,2
TYÖMARKKINATUKEEN OIKEUTETUT YHTEENSÄ 7513 7472 41 0,5 7705 -192 -2,5
- TYÖTTÖMÄNÄ ........................ 6556 6134 422 6,9 6934 -378 -5,5
- TYÖHARJOITTELUSSA ................. 344 530 -186 -35,1 347 -3 -0,9
- TYÖVOIMAKOULUTUKSESSA ............. 613 808 -195 -24,1 424 189 44,6
|
TK14A TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 31.12.2002
TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN
TE-KESKUS: POHJOIS-KARJALA
KUNTA
TYÖVOIMA TYÖTTÖMYYS- TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) AVOIMET
ASTE, % TYÖ-
YHTEENSÄ MIEHET NAISET ALLE 20- ALLE 25- YLI 50- YLI VUO- VAJAA- PAIKAT
VUOTIAAT VUOTIAAT VUOTIAAT DEN TYÖTT. KUNT.
JOENSUU 24891 17,3 4306 2316 1990 190 731 1163 1022 586 151
LIPERI 5037 14,3 720 430 290 16 82 226 145 106 14
ENO 3013 23,9 721 387 334 16 58 267 172 132 20
ILOMANTSI 2886 22,6 653 392 261 16 58 232 142 38 5
TUUPOVAARA 993 18,7 186 117 69 7 23 74 63 25 1
JUUKA 2768 19,1 529 301 228 16 45 169 113 99 13
KESÄLAHTI 1208 18,9 228 106 122 3 15 86 62 29 3
KITEE 4798 16,0 768 375 393 23 74 287 264 129 9
RÄÄKKYLÄ 1293 20,1 260 171 89 2 15 104 89 38 10
KONTIOLAHTI 5539 13,1 725 411 314 30 76 224 151 91 15
LIEKSA 6513 22,9 1489 817 672 35 133 559 439 232 25
NURMES 4174 19,1 796 460 336 20 71 306 169 118 7
VALTIMO 1237 21,8 270 165 105 8 33 102 63 28 1
OUTOKUMPU 3351 19,5 653 353 300 19 63 242 131 95 7
TOHMAJÄRVI 2189 19,3 422 278 144 10 30 170 83 49 1
VÄRTSILÄ 278 18,0 50 24 26 1 3 16 5 9 0
KIIHTELYSVAARA 1140 14,9 170 103 67 3 7 73 30 26 4
PYHÄSELKÄ 3236 14,4 466 276 190 18 49 132 39 47 4
POLVIJÄRVI 2263 19,3 436 262 174 15 33 155 165 47 1
YHTEENSÄ 75000 18,5 13848 7744 6104 448 1599 4587 3347 1924 291
|
TK14B TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 31.12.2002
TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT, PALKKAPERUSTEISILLA TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT
SEKÄ OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN
TE-KESKUS: POHJOIS-KARJALA
KUNTA
TYÖVOIMA TYÖTTÖMÄT OSUUS PALKKAPE- OSUUS KUNNAN OSUUS VALTION OSUUS
TYÖNHAKIJAT TYÖVOI- RUST.TOIMP. TYÖVOI- TYÖLLIST. TYÖVOI- TYÖLLIST. TYÖVOI-
MASTA, % SIJOITETUT MASTA, % MASTA, % MASTA, %
JOENSUU 24891 4306 17,3 576 2,3 66 0,3 93 0,4
LIPERI 5037 720 14,3 132 2,6 40 0,8 19 0,4
ENO 3013 721 23,9 74 2,5 48 1,6 1 0,0
ILOMANTSI 2886 653 22,6 127 4,4 60 2,1 14 0,5
TUUPOVAARA 993 186 18,7 29 2,9 16 1,6 1 0,1
JUUKA 2768 529 19,1 61 2,2 24 0,9 5 0,2
KESÄLAHTI 1208 228 18,9 42 3,5 28 2,3 0 0,0
KITEE 4798 768 16,0 110 2,3 21 0,4 8 0,2
RÄÄKKYLÄ 1293 260 20,1 28 2,2 5 0,4 0 0,0
KONTIOLAHTI 5539 725 13,1 101 1,8 35 0,6 9 0,2
LIEKSA 6513 1489 22,9 217 3,3 36 0,6 20 0,3
NURMES 4174 796 19,1 191 4,6 34 0,8 23 0,6
VALTIMO 1237 270 21,8 35 2,8 21 1,7 0 0,0
OUTOKUMPU 3351 653 19,5 121 3,6 52 1,6 1 0,0
TOHMAJÄRVI 2189 422 19,3 66 3,0 48 2,2 4 0,2
VÄRTSILÄ 278 50 18,0 8 2,9 2 0,7 0 0,0
KIIHTELYSVAARA 1140 170 14,9 36 3,2 7 0,6 1 0,1
PYHÄSELKÄ 3236 466 14,4 106 3,3 45 1,4 6 0,2
POLVIJÄRVI 2263 436 19,3 54 2,4 25 1,1 2 0,1
YHTEENSÄ 75000 13848 18,5 2114 2,8 613 0,8 207 0,3
|