POHJOIS-KARJALAN TYÖLLISYYSTILANNE 29.11.2002Työttömiä työnhakijoita 12 500Pohjois-Karjalassa oli marraskuun lopussa lomautetut mukaan lukien 12499 työtöntä työnhakijaa, mikä on 239 enemmän (+1,9 %) kuin lokakuun lopussa, mutta 1303 (-9,4 %) vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Työttömistä oli lomautettuja 385. Lomautettuja oli lähes sata vähemmän kuin vuosi sitten vaikka määrä kasvoikin lokakuusta 58 henkilöllä. Työttömien osuus työvoimasta oli marraskuun lopussa 16,7 %.
Koko maassa oli marraskuun lopussa 278200 työtöntä työnhakijaa, 0,6 % enemmän kuin lokakuun lopussa mutta 5,4 % vähemmän kuin vuosi sitten. Suhteellisesti eniten työttömyys aleni vuoden aikana Lapissa (-14 %) ja Pohjanmaalla (-11 %), ainoastaan Uudenmaan TE-keskuksen alueella työttömiä oli enemmän kuin marraskuussa 2001. Avoimet työpaikatPohjois-Karjalan työvoimatoimistoissa oli marraskuun aikana haettavana yhteensä 653 avointa työpaikkaa, ja kuukauden aikana täytettiin 390 paikkaa. Kuukauden lopussa oli avoinna 271 työpaikkaa. Eniten avoimia paikkoja oli kaupallisessa työssä, terveydenhuolto ja sosiaalialan työssä sekä palvelutyössä. Työttömyyden rakenneTyöttömien määrä aleni vuoden aikana lähes kaikissa pääammattiryhmissä. Eniten vähennystä tapahtui palvelutyön, ilman ammattia olevien ja teollisuustyön työttömien määrissä. Ainoastaan ns. akateemisissa ammateissa työttömiä oli saman verran kuin vuotta aikaisemmin.
Työttömistä oli marraskuun lopussa naisia 5481 (44 %) ja miehiä 7018 (56 %). Naisten työttömyys on aleni vuoden aikana 10,6 prosenttia ja miesten 8,5 prosenttia. Työttömien naisten määrä oli Pohjois-Karjalassa alle 5500 edellisen kerran toukokuussa 1992.
Nuoria alle 25-vuotiaita oli työttömänä 1238 henkilöä, 133 vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Ikäryhmittäin tarkasteltuna ainoastaan 55-59 -vuotiaiden työttömien määrä kasvoi edellisestä vuodesta, kaikissa muissa ikäryhmissä työttömyys aleni. Yli vuoden yhtäjaksoisesti työttömänä olleita oli marraskuun lopussa 3272, mikä on 7 % vähemmän kuin vuosi sitten. Työhallinnon toimenpiteiden taso Työhallinnon toimenpiteiden piirissä oli marraskuun lopussa yhteensä 5060 henkilöä, runsas 200 henkilöä enemmän kuin vuotta aikaisemmin. Palkkaperusteisin toimenpitein sijoitettuna oli 2273 henkilöä, heistä 60 % oli töissä yksityisellä sektorilla, 30 % kunnissa ja 10 % valtiolla. Yksityissektorille ja valtiolle sijoitettujen määrä kasvoi edellisvuodesta, kuntiin sijoitettuja oli 263 henkilöä vähemmän kuin marraskuussa 2001. Työvoimapoliittisessa aikuiskoulutuksessa oli 1901 opiskelijaa, 260 enemmän kuin vuosi sitten. Työvoimakoulutuksen aloitti marraskuussa 454 henkilöä. Myös työmarkkinatuella työharjoittelussa / työelämävalmennuksessa olevien määrä lisääntyi hieman vuoden aikana ja oli 594 marraskuun 2002 lopussa. Vuorottelupaikkaan työllistettyjä oli 221. Kunnat Työttömyys aleni vuoden aikana kaikissa Pohjois-Karjalan kunnissa. Suhteellisesti tarkastellen eniten vähenemistä tapahtui Nurmeksessa, missä työttömiä oli 23 % vähemmän kuin vuotta aikaisemmin. Juuassa ja Kesälahdella työttömyys aleni lähes 18 prosenttia. Työttömien osuus työvoimasta oli alhaisin Kontiolahdella (11,3 %). Myös Pyhäselän, Liperin, Kiteen ja Kiihtelysvaaran työttömyysasteet alittivat 15 prosenttia. Joensuussa työttömänä oli marraskuun lopussa 15,4 % työvoimasta. Työttömyysasteella mitaten vaikein tilanne oli Enossa, missä 22,7 % työvoimasta oli työtä vailla. Myös Ilomantsin, Valtimon ja Lieksan työttömyysasteet ylittivät 20 prosenttia.
Lisätietoja: Koko maakunnan osalta Pohjois-Karjalan TE-keskus, työvoimaosasto, puh, 013-246 111 (vaihde) Työvoimatoimistoja koskien ao. työvoimatoimistot
|
POHJOIS-KARJALA, TYÖLLISYYSTILANNE MARRASKUUN 2002 LOPUSSA (I)
JA TYÖVOIMATOIMISTOJEN TOIMINTA MARRASKUUN AIKANA (II)
I TILANNE KUUKAUDEN LOPUSSA KO.VUOSI ED.VUOSI MUUTOS MUUT%
A. TYÖNHAKIJAT
1. Työttömät työnhakijat 12499 13802 -1303 -9.4
- lomautetut 385 480 -95 -19.8
2. Lyhennetyllä työviikolla 74 99 -25 -25.3
3. Työssä olevat 6101 6010 91 1.5
- yleisillä työmarkkinoilla 3300 3218 82 2.5
- tukitoimenpiteillä sijoitetut 2801 2792 9 .3
4. Työvoiman ulkopuolella 2744 2041 703 34.4
5. Työttömyyseläkettä saavat 1910 1889 21 1.1
1-5 Kaikki työnhakijat 23328 23841 -513 -2.2
B. TYÖVOIMAN KYSYNTÄ
1. Avoimet työpaikat 271 312 -41 -13.1
- yli kuukauden avoinna olleet 76 122 -46 -37.7
- yli 2 kuukautta avoinna olleet 31 31 0 .0
C. TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT
1. Valtiolle sijoitetut 218 180 38 21.1
2. Kuntiin sijoitetut 685 948 -263 -27.7
3. Yksityiselle sektorille sijoitetut 1370 1280 90 7.0
1-3 Palkkaperusteiset toimenpiteet yht 2273 2408 -135 -5.6
4. Työvoimakoulutuksessa 1901 1641 260 15.8
5. Työmarkkinatuen työharjoittelussa 594 557 37 6.6
6. Yhdistelmätuellä (vain työmarkk.) 71 1 70 7000.0
7. Vuorottelupaikkaan työllistettyjä 221 235 -14 -6.0
D. TYÖTTÖMYYDEN RAKENNE
1. Työttömät naiset 5481 6130 -649 -10.6
2. Alle 25-vuotiaat työttömät 1238 1371 -133 -9.7
3. Pitkäaikaistyöttömät 3272 3520 -248 -7.0
E. TOIMEENTULOTURVA
1. Työttömyyskassojen jäsenet 4868 5508 -640 -11.6
II TOIMINTA KUUKAUDEN AIKANA
1. Työttömät työnhakijat 13541 14587 -1046 -7.2
2. Muut työnhakijat 10393 9912 481 4.9
1-2 Työnhakijat yhteensä 23934 24499 -565 -2.3
3. Kuukauden kaikki työpaikat 653 620 33 5.3
- kuukauden uudet työpaikat 357 335 22 6.6
- täyttyneet työpaikat 390 301 89 29.6
- työvoimatoimiston hakijalla 93 72 21 29.2
4. Alkaneet työttömyysjaksot 2587 2498 89 3.6
5. Päättyneet työttömyysjaksot 2101 2075 26 1.3
6. Uudet sijoitukset tukitoimenpit. 274 282 -8 -2.8
7. Aloittanut työvoimakoulutuksen 454 249 205 82.3
|
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
|
|||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
TK14A TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 29.11.2002
TAULU 14A. TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT JA AVOIMET TYÖPAIKAT KUNNITTAIN
TE-KESKUS: POHJOIS-KARJALA
KUNTA
TYÖVOIMA TYÖTTÖMYYS- TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT (ML. HENK.KOHT.LOMAUTETUT) AVOIMET
ASTE, % TYÖ-
YHTEENSÄ MIEHET NAISET ALLE 20- ALLE 25- YLI 50- YLI VUO- VAJAA- PAIKAT
VUOTIAAT VUOTIAAT VUOTIAAT DEN TYÖTT. KUNT.
JOENSUU 24891 15,4 3823 2105 1718 139 560 1072 1008 550 175
LIPERI 5037 12,6 635 371 264 15 63 209 138 100 7
ENO 3013 22,7 685 369 316 11 48 256 161 132 6
ILOMANTSI 2886 21,0 606 357 249 14 51 223 136 40 6
TUUPOVAARA 993 17,5 174 106 68 7 15 74 66 23 0
JUUKA 2768 16,9 468 273 195 12 36 156 112 91 9
KESÄLAHTI 1208 17,6 213 100 113 3 17 82 64 26 4
KITEE 4798 14,2 682 334 348 17 50 266 256 124 9
RÄÄKKYLÄ 1293 18,4 238 154 84 0 7 104 90 37 10
KONTIOLAHTI 5539 11,3 624 359 265 20 58 205 134 82 14
LIEKSA 6513 20,8 1355 734 621 26 99 518 430 213 24
NURMES 4174 17,1 713 401 312 15 57 298 170 107 9
VALTIMO 1237 21,0 260 155 105 7 28 103 62 28 1
OUTOKUMPU 3351 18,0 602 327 275 16 59 229 133 84 4
TOHMAJÄRVI 2189 19,0 417 272 145 8 27 167 85 48 0
VÄRTSILÄ 278 15,8 44 22 22 1 4 16 4 8 1
KIIHTELYSVAARA 1140 14,7 168 102 66 1 3 69 31 23 8
PYHÄSELKÄ 3236 11,9 386 232 154 16 38 117 36 46 2
POLVIJÄRVI 2263 17,7 400 239 161 12 28 150 156 43 0
YHTEENSÄ 75000 16,7 12493 7012 5481 340 1248 4314 3272 1805 289
|
TK14B TYÖNVÄLITYSTILASTO, TILANNEKATSAUS 29.11.2002
TAULU 14B. TYÖTTÖMÄT TYÖNHAKIJAT, PALKKAPERUSTEISILLA TOIMENPITEILLÄ SIJOITETUT
SEKÄ OSUUS TYÖVOIMASTA KUNNITTAIN
TE-KESKUS: POHJOIS-KARJALA
KUNTA
TYÖVOIMA TYÖTTÖMÄT OSUUS PALKKAPE- OSUUS KUNNAN OSUUS VALTION OSUUS
TYÖNHAKIJAT TYÖVOI- RUST.TOIMP. TYÖVOI- TYÖLLIST. TYÖVOI- TYÖLLIST. TYÖVOI-
MASTA, % SIJOITETUT MASTA, % MASTA, % MASTA, %
JOENSUU 24891 3823 15,4 613 2,5 88 0,4 92 0,4
LIPERI 5037 635 12,6 138 2,7 42 0,8 21 0,4
ENO 3013 685 22,7 82 2,7 57 1,9 2 0,1
ILOMANTSI 2886 606 21,0 131 4,5 63 2,2 15 0,5
TUUPOVAARA 993 174 17,5 30 3,0 17 1,7 0 0,0
JUUKA 2768 468 16,9 70 2,5 27 1,0 6 0,2
KESÄLAHTI 1208 213 17,6 45 3,7 32 2,6 0 0,0
KITEE 4798 682 14,2 132 2,8 32 0,7 11 0,2
RÄÄKKYLÄ 1293 238 18,4 33 2,6 4 0,3 0 0,0
KONTIOLAHTI 5539 624 11,3 122 2,2 50 0,9 11 0,2
LIEKSA 6513 1355 20,8 239 3,7 35 0,5 22 0,3
NURMES 4174 713 17,1 193 4,6 35 0,8 24 0,6
VALTIMO 1237 260 21,0 34 2,7 22 1,8 0 0,0
OUTOKUMPU 3351 602 18,0 129 3,8 53 1,6 1 0,0
TOHMAJÄRVI 2189 417 19,0 65 3,0 47 2,1 4 0,2
VÄRTSILÄ 278 44 15,8 9 3,2 2 0,7 0 0,0
KIIHTELYSVAARA 1140 168 14,7 37 3,2 7 0,6 1 0,1
PYHÄSELKÄ 3236 386 11,9 109 3,4 46 1,4 6 0,2
POLVIJÄRVI 2263 400 17,7 62 2,7 26 1,1 2 0,1
YHTEENSÄ 75000 12493 16,7 2273 3,0 685 0,9 218 0,3
|