POHJOIS-SAVON ALUETALOUSKATSAUS
kevät
2002

 

Pohjois-Savon liitto, Pohjois-Savon TE-keskus, FINNVERAn Kuopion aluekonttori, Teollisuuden ja Työnantajain Keskusliiton Kuopion aluekonttorin teollisuusasiamies, Palvelutyönantajain Itä-Suomen alueasiamies, Rakennusteollisuus RT:n Itä-Suomen aluepäällikkö, Keskon Itä-Suomen aluekeskuksen aluejohtaja, Kuopion kaupungin elinkeino- ja suunnittelutoimistot, Kuopion Teknologiakeskus Teknia ja Varkauden kaupunki ovat yhdessä julkaisseet oheisen Pohjois-Savon kevään 2002 aluetalouskatsauksen.

Katsausta on tarkoitus julkaista Tavoite 1 –ohjelmakauden ajan vuosittain kevättalvella ja syksyllä. Katsaus on sarjassaan neljäs ja esimerkki alueen toimijoiden käytännön verkostoyhteistyöstä.

Katsauksen keskeisin tietolähde on Tilastokeskuksen liiketoiminnan kuukausikuvaaja. Se tarjoaa tuoretta - vain noin neljä kuukautta vanhaa - alueellista tietoa toimialojen liikevaihdon, viennin ja palkkasumman kehityksestä. Katsausta on täydennetty osallistujien suhdannetiedoilla. Jatkossa laajennetaan seututarkastelua.

 Tältä kotisivulta saat aluetalouskatsauksen yhteenvedon ja erikseen myös yhteenvedossa olevat kuviot. Lisäksi voit tulostaa toimialojen trendikehitystä esitteleviä kuvioita.

Aluetalouskatsauksen aineistosta ja menetelmästä lisätietoja voitte kysyä Pohjois-Savon liitosta kehittämisjohtaja Henrik Rissaselta ja Pohjois-Savon TE-keskuksesta erikoistutkija Jari Jääskeläiseltä. Myös palautetta otetaan vastaan.

Pohjois-Savon liitto s-posti:
 etunimi.sukunimi@pohjois-savo.fi

Pohjois-Savon TE-keskus s-posti:
 etunimi.sukunimi@te-keskus.fi

 

Yhteistyöterveisin

 


ALUETALOUSKATSAUS KEVÄT 2002

 

Viennin muutos tammi-lokakuussa 2001 Pohjois-Savossa ja koko maassa.pdf

Viennin muutos vuonna 2000 Pohjois-Savossa ja koko maassa.pdf

Viennin osuus liikevaihdosta alueittain 1995 - 1-10 2001.pdf

Viennin vuosimuutokset alueittain 1996 - 10_2001 %.pdf

Toimialojen liikevaihdon ja palkkasumman kasvunopeus Pohjois-Savossa vuosina 1996-2000.pdf

Toimialojen liikevaihdon kasvunopeus Pohjois-Savossa 1996-2000 ja tammi-lokakuu 2001.pdf

Viennin muutos nimellishintaan 1996 - 1999 Pohjois-Savossa ja koko maassa.pdf

Liikevaihdon muutos tammi-lokakuussa 2001 Pohjois-Savossa ja koko maassa.PDF

Liikevaihdon muutos vuonna 2000 Pohjois-Savossa ja koko maassa.pdf

Liikevaihdon määrä viimeiset 24 kuukautta alueittain milj euroa.pdf

Liikevaihdon vuosimuutokset alueittain 1996 - 10-2001 %.pdf

Liikevaihdon vuotuinen kasvu 1996-1999 Pohjois-Savossa ja koko maassa.pdf

Palkkasumman määrä viimeiset 24 kuukautta alueittain milj euroa.pdf

Palkkasumman vuosimuutokset alueittain 1996 - 10-2001 %.pdf

Palkkasumman vuotuinen kasvu 1996 - 1999 Pohjois-Savossa ja koko maassa.pdf

***********

Liikevaihdon kehitys ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksessa (tol 26) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys elintarvike- ja juomateollisuudessa (til 15, 16) Trendiit.PDF

Liikevaihdon kehitys kaikilla toimialoilla yhteensä (tol A-X) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys kemikaalien, kumi- ja muovituotteiden valmistuksessa (tol 24-26) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalveluissa sekä liike-elämän palveluissa (tol K) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys koko kaupassa (tol G) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys koneiden ja laitteiden valmistuksessa (tol 29) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys kuljetuksessa ja varastoinnissa (tol 60-63).PDF

Liikevaihdon kehitys kulkuneuvojen valmistuksessa (tol 34-35) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys majoitus- ja ravitsemistoiminnassa (tol H) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys massan ja paperin valmistuksessa sekä kustantamisessa (tol 21,22) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys metallien jalostuksessa ja metallituotteiden valmistuksessa (tol 27,28) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys mineraalien kaivussa (tol C) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys puunjalostuksessa (tol 20,361) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys rakentamisessa (tol F) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys sähkö-, vesi- ja kaasuhuollossa (tol E) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys sähköteknisellä toimialalla (tol 30-33) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys tehdasteollisuudessa (tol D) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys tekstiilien, vaatteiden ja nahan valmistuksessa (tol 17-19) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys teleliikenteessä (tol 64) Trendit.PDF

Liikevaihdon kehitys tietojenkäsittelypalvelussa (tol 72) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys ei-metallisten mineraalituotteiden valmistuksessa (tol 26) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys elintarvikkeiden ja juomien valmistuksessa (til 15, 16) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys kaikilla toimialoilla yhteensä (tol A-X) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys kemikaalien, kumi- ja muovituotteiden valmistuksessa (tol 24-26) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys kiinteistö-, vuokraus- ja tutkimuspalveluissa sekä liike-elämän palveluissa (tol K) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys koko kaupassa (tol G) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys koneiden ja laitteiden valmistuksessa (tol 29) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys kuljetuksessa ja varastoinnissa (tol 60-63).PDF

Palkkasumman kehitys kulkuneuvojen valmistuksessa (tol 34,35) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys majoitus- ja ravitsemistoiminnassa (tol H) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys massan ja paperin valmistuksessa sekä kustantamisessa (tol 21,22) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys metallien jalostuksessa ja metallituotteiden valmistuksessa (tol 27-28) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys mineraalien kaivussa (tol C) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys posti- ja teleliikenteessä (tol 64) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys puunjalostuksessa (tol 20,361) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys rakentamisessa (tol F) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys sähkö-, kaasu- ja vesihuollossa (tol E) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys sähköteknisellä toimialalla (tol 30-33) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys tehdasteollisuudessa (tol D) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys tekstiilien, vaatteiden ja nahan valmistuksessa (tol 17-19) Trendit.PDF

Palkkasumman kehitys tietojenkäsittelypalvelussa (tol 72) Alkuperäiset sarjat.PDF

Viennin Kehitys koko tehdasteollisuudessa (to, D) Trendit.PDF

Viennin kehitys koneiden, laitteiden ja kulkuneuvojen valmistuksessa (29,34,35) Trendit.PDF

Viennin kehitys metalliteollisuudessa (tol 27-33) Trendit.PDF

Viennin kehitys puunjalostuksessa (tol 20-22,361) Trendit.PDF