SATAKUNNAN TYÖLLISYYSKATSAUS 12/2002
Julkaisuvapaa  tiistaina  21.1.2003   klo  8

Normaali kausivaihtelu näkyy työttömien määrän kasvuna Satakunnassa

Työnhakijat

Satakunnan työvoima- ja elinkeinokeskuksen alueella oli työnvälitystilaston mukaan joulukuun lopussa työttömiä työnhakijoita vajaat 17 200, mikä on yli 1 400 henkeä enemmän kuin kuukausi sitten. Työttömien osuus työvoimasta oli 15,6 %. Lomautettujen määrä lisääntyi marraskuusta 260:llä ollen lähes 1 500. Lomautettuja oli peräti 500 enemmän kuin vuosi sitten. Sukupuolen mukaan työttömien työnhakijoiden määrä jakautui tasaisesti, sillä kumpiakin oli työttöminä yhtä paljon, vajaat 8 600 henkeä. 

Vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna koko maassa työttömien määrä vähentyi neljä prosenttia ja Satakunnassa kaksi prosenttia. Satakunnassa oli joulukuussa silti lähes 400 työtöntä vähemmän kuin vuosi sitten. Ilman lomautuksia työttömien määrä Satakunnassa olisi laskenut enemmän kuin koko maassa keskimäärin. Työttömien määrän aleneminen on kohdistunut pääasiassa naisiin. Työttömien naisten määrä on laskenut vuoden takaisesta yli 6 % kun vastaavasti miesten on noussut lähes 3 %. 

Satakunnan alueen työvoimatoimistoihin ilmoittautui joulukuun aikana  1 500 uutta työnhakijaa ja työnhaun päätti 1 200 henkilöä. Yleisille työmarkkinoille työllistyi  yli 1 700 henkeä.

Avoimet työpaikat

Satakunnan alueen työvoimatoimistoissa oli joulukuun aikana avoinna 1 000 työpaikkaa, mikä on lähes  900 vähemmän kuin kuukausi sitten mutta hieman enemmän kuin vuosi sitten. Vuoden takaisesta avoimet paikat lisääntyivät eniten teollisuudessa. Eniten vähennystä tapahtui hallinto- ja toimistotyössä sekä kaupallisella alalla. Uusia avoimia työpaikkoja ilmoitettiin työvoimatoimistoihin joulukuun aikana yli 500 ja täytettiin lähes saman verran.

Työttömyyden rakenne

Alle 25-vuotiaiden työttömien työnhakijoiden määrä oli joulukuun lopussa lähes 2 000.  Nuorten työttömien määrä lisääntyi marraskuusta lähes 300:lla. Alle 25-vuotiaiden osuus työttömistä työnhakijoista oli 12,7 %. Yli 50-vuotiaita työttömiä työnhakijoita oli joulukuun lopussa vajaat 6 100, mikä on lähes 300 enemmän kuin kuukausi sitten.

Yhtäjaksoisesti yli vuoden työttömänä olleita oli runsaat 4 300, mikä on vain hieman enemmän kuin kuukausi sitten. Viime vuoden joulukuusta pitkäaikaistyöttömien määrä laski yli 300:lla.

Ammattiryhmittäin tarkasteltuna (ilman lomautettuja) työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi joulukuussa kaikissa ammattiryhmässä. Suurinta lisäys oli teollisuudessa.  Sen sijaan vuoden takaiseen tilanteeseen verrattuna työttömien työnhakijoiden määrä laski edelleen kaikissa ammattiryhmissä. Suhteellisesti eniten vähennystä vuoden takaiseen tapahtui terveydenhuolto ja sosiaalialan työssä sekä kaupallisella alalla.

Työvoimatoimistot

Työttömien työnhakijoiden määrä lisääntyi joulukuussa kaikkien työvoimatoimistojen alueilla. Vuoden takaisesta työttömien määrä nousi Rauman, Euran, Kokemäen ja Harjavallan työvoimatoimistojen alueilla. Korkeimmat työttömyysasteet olivat Porin (17,6 %), Kankaanpään (16,8 %) ja Rauman (16,2 %) työvoimatoimistojen alueilla. Selvästi alhaisimmat työttömyysasteet olivat edelleen Euran (7,9 %) sekä Huittisten (11,3 %) ja Ulvilan (11,3 %) työvoimatoimistojen alueilla.

Kunnat

Korkein kunnittainen työttömyysaste Satakunnassa oli Kodisjoella (19,5 %). Seuraavaksi korkeimmat työttömyysasteet olivat Pomarkussa (19,3 %), Kankaanpäässä (18,3 %) ja Porissa (17,6 %). Alle kymmenen prosentin työttömyysaste oli Säkylässä (6,9 %), Köyliössä (7,0 %), Eurassa (8,8 %) ja Punkalaitumella (9,2 %). 
Työhallinnon koulutus- ja tukitoimenpiteet
Työhallinnon koulutus- ja tukitoimenpitein sijoitettujen määrä aleni selvästi joulukuussa. Työvoimakoulutuksen aloitti runsaat 100 henkilöä ja tukitoimenpitein sijoittui alle 200 henkilöä. Tukitoimenpitein sijoittui ja työvoimakoulutuksen aloitti suunnilleen sama määrä kuin vuosi sitten.

Joulukuun lopussa työvoimakoulutuksessa oli 1 400 henkilöä ja tukityöllistettynä runsaat
2 100. Tukityöllistettyinä oli valtiolla 60, kunnissa  700 ja yksityisellä sektorilla 1 400 henkilöä. 


Liite: Työllisyyskatsaus ja liitetaulukot pdf-tiedostona. Tiedoston katseluun tarvitaan Adobe Acrobat Reader -ilmaisohjelmaa, jonka voit noutaa valmistajan www-sivuilta.

Linkit: Työministeriön julkaisema koko maan työllisyyskatsaus ja Tilastokeskuksen työllisyys ja työttömyystiedot.


Lisätiedot: Satakunnan TE-keskus, työvoimaosasto

Osastopäällikkö Juhani Sundell
Puh. (02) 620 4000

Tutkimussihteeri Jari Suominen
Puh. (02) 620 4000

Tutkija Merja Mannelin
Puh. (02) 620 4000


Jari Suominen, 21.1.2003