Yhä useampi ihminen päättää ryhtyä nykyisin yrittäjäksi. Esimerkiksi
Kanadassa lähes 20 % työvoimasta on yrittäjiä ja vuosina 1981-1991
itsensä työllistäneiden määrä kasvoi kaksi kertaa nopeammin kuin vastaava
palkansaajien määrä. Sama trendi on tapahtunut myös Amerikassa ja
Euroopassa.
Asiantuntijoiden mukaan ero itsensä työllistäneiden ja palkkatyöläisten
kesken tulee olemaan yhä enemmän epäselvä, kun erilaisten osa-aikaisten
sopimusten ja joustavien työpaikkojen määrä kasvaa.
Itse
työllistyvien ihmisten määrä kasvaa, koska:
1. Teknologian muutokset, yhtiöiden alasajot ja töiden uudelleenjärjestelyt
poistavat yhä useamman ihmisen työpaikan yrityksissä ja julkishallinnossa.
2. Teknologian kehitys luo aiempaa paremmin uusia mahdollisuuksia itse
työllistymiseen.
3. Työn luonne on muutoksessa. Elinikäiset työpaikat ovat historiaa.
Monet työt ovat jo nyt väliaikaisia tai osa-aikaisia - ja tulevaisuudessa
tulevat olemaan tätä yhä enemmän. Jopa työsuhteessa olevilta työntekijöiltä
tämä vaatii yhä enenmmän aktiivisuutta ja kykyä varmistaa seuraava sopimus
tai työ.
Lopputuloksena itsensä työllistäminen on kasvavassa määrin vaihtoehto
-joskus jopa ainoa vaihtoehto. Mutta olitpa sitten työttömänä tai työelämässä,
niin on hyvä tarkastella omaa asemaansa työmarkkinoilla. On olemassa
muutama varma merkki, joiden avulla saat vinkkiä mahdollisuuksistasi
pitää nykyinen työpaikkasi tai hankkia uusi. Alla olevat kysymykset
auttavat sinua saamaan paremman käsityksen työllisyystilanteestasi ja
siitä, pitäisikö sinun ryhtyä harkitsemaan yrittäjyysvaihtoehtoa.
Kyllä vastaus viittaa siihen, että työsi luonne tulee muuttumaan, jos
ei ole jo muuttunut. Työpaikanvaihto tällä alalla tulee olemaan yhä hankalampaa.
** Se harvoin on sitä! Mutta jos näin on, niin "Katso, ettet Kadu"-kirjanen
on juuri Sinua varten. Yritä löytää muita positiivisia syitä yrittäjyydellesi.